Jäätelö päivässä ja päivä kerrallaan

 Kun aloitin #Syöpäperkelettä, lupasin että kirjoitan sitä toukokuulle. Nyt toukokuu on ohi, joten on aika panna piste tälle tarinalle. Ei ehkä lopullisesti, mutta ainakin kesän ajaksi. 

Eniten tästä on ollut hyötyä minulle. Jos joku toinen on saanut blogista jotakin, niin upeata.  #Syöpäperkele on auttanut minut jäsentelemään asioita ja ymmärtämään, mikä on tärkeätä ja mikä ei. Sitä tarvitaan silloin kun pää on kuin abstrakti kubistinen taulu ripauksella surrealismia. Olen jättänyt myös tekstejä julkaisematta. Ne on tehty edellä kuvatussa mielentilassa sillä lisäyksellä, että mukana on ollut aimo annos vitutusta ja itsesääliä. Niissä fiiliksissä kannattaa painaa persettä penkkiin, pitää turpansa pääasiassa kiinni ja jakaa huolensa luotettujen henkilöiden kanssa. Varmuuden vuoksi kannattaa tuhota myös kirjoitusvälineet. Tämän takia tekstejä on syntynyt vähemmän kuin odotin. Vastapainona on, että joitakin siltoja on jäänyt polttamatta.

Kesäkuun alussa aloitin työt täydellä työajalla. Eka työkeikka oli SAK:n edustajiston kokous. Tässäkin aika näyttää, miten miten pojan käy. Hoidot jatkuvat, mutta lomaakin pukkaa.  Kesään lähden kuitenkin kaksoisstrategialla: jäätelö päivässä (vähintään) ja päivä kerrallaan. 

Eipä sitten muuta kuin että heippa, hyvää kesää  + kiitos kommenteista ja tuesta.

 Arto Jokela

#syöpäperkele

 

Kommentit

  1. Hyvää kesää Arto!

    VastaaPoista
  2. Hyvää kesää,sinulle. Nauti se jäde oikein isona tötteröjädenä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syövällä saa draamaan lisää potkua – ja vahvistettua siihen liittyvää stigmaa

Harhaa ankeista ajoista