Harhaa ankeista ajoista
Elämä on ylä- ja alamäkeä, iloisempia ja ankeampia aikoja. Nyt on ollut hitusen ankeampaa. Tämä oli taas hoitoviikko. Joka kerta kun menee Tyksin syöpäosastolle, niin syöpään liittyvät pelot nousevat pintaan. Viime viikolla päättyivät taas työt ja olen nyt vaihteeksi saikulla. Kun tekee puolikasta työaikaa, niin kaava on ainakin minulla sellainen, että siinä vaiheessa, kun saa hommat mielestään käyntiin niin huomaa, että aika loppuu. Suomeksi siis sopeutumisvaikeuksia ja luopumisemn tuskaa. Loppukuusta on taas skannaukset ja sen jälkeen kuulee, millainen arpa kohdalle tällä kertaa osuu. Tuntuuhan tämä tällainen raastavalta. Kurjinta tässä on se, että kun ankeus iskee, ei näe elämän hyviä puolia ja iloisia asioita. Tai jos näkee, niin ei tajua. Mutta niitähän on. Kirjaan tähän muutaman ihan itselleni muistutukseksi: Työrupeaman viimeisenä päivänä Petri pyysi lounaalle. En päässyt, mutta upeaa kun kysyi. Viimeisen työpäivän viimeisellä tunnilla soitti Emilia. Ihan muuten ...